Kynsi- ja ihomuutokset
Pitkittäis- ja poikittaisuurteet

pitkittäis uurteet

poikittais uurteet
Pitkittäiset uurteet kynsissä ovat ikääntymisen merkki, niitä alkaa esiintyä jo keski-iästä lähtien. Hiuksien pälvikaljussa voi esiintyä myös kynsien pitkittäisuurteita. Huono verenkierto ja psoriaasi ovat myös todennäköisiä syitä kynnen pitkittäisuurteille. Niitä ei saa häviämään tai edes lieventymään voiteilla tai muilla lääketieteen tai kosmetiikan keinoilla.
Poikittaisia vakoja ja uurteita kynsiin voivat aiheuttaa kynsijuuren vaurioutuminen, pitkäaikaiset käsi-ihottumat ja elimistön yleissairaudet. Kynnen poikittaiset vaot voivat olla myös psoriaasin aiheuttamia.
Liuskottuminen

Liuskoittuminen johtuu kynsilevyn kuivumisesta ja hauraudesta, ja sitä edistävät märkä työ sekä kynsilakanpoistoaineen (asetonin) tiheä käyttö. Liuskottuminen voi olla myös perinnöllinen taipumus, joka ilmenee erityisesti keski-ikäisillä ja vanhemmilla naisilla. Liuskottumista esiintyy myös raudanpuuteanemian ja ihotautien, erityisesti psoriaasin ja punajäkälän, yhteydessä. Kosteutta lisäävien voiteiden käytöstä on hyötyä, sisäisistä hoidoista ei.
Kynsien paksuuntuminen ja haurastuminen
Kynnet suojautuvat rasitusta vastaan paksuuntumalla. Lisäksi ne voivat paksuuntua ja jopa haurastua valtimonkovettumataudin yhteydessä.
Tilapäisesti kellertävät kynnet
Tilapäisiä värimuutoksia kynsiin voi aiheuttaa tupakointi, voimakkaan värinen kynsilakka, jota on käytetty ilman aluslakkaa, ja hiusten, ripsien ja kulmien värjäämiseen käytetyt kestovärit.
Kuivat ja rikkonaiset kynsinauhat
Kynsinauhasta tai kynnen sivusta irtoavia kynsinauhatikkuja syntyy yleensä pienestä vauriosta, esim. kynsien pureskelusta, tai ne voivat liittyä kynsien tai kynsinauhan muotoon tai niiden hoitoon. Kynsien kuivuutta voivat aiheuttaa esim. hoidon puute, voimakkaat pesuaineet ja liuottimet ja runsas veden käyttö.
Kynsien hoitaminen
Tämänkaltaisten kynsimuutosten hoitamiseen suosittelisin välttämään voimakkaita pesuaineita ja liottimia, suojaamaan käsiä tarpeen vaatiessa suojakäsineillä. Kynsinauhojen pehmittämiseen suosittelen kylpytuotteita, jotka auttavat kynsiä ja kynsinauhoja pehmittämällä, puhdistamalla ja desinfioimalla. Lisäksi kuiville ja karheille kynsinauhoille kynsinauhavoide- tai öljy pehmittämään niitä.
Jos kynnet ovat ohentuneet, suosittelisin käyttämään kynttä vahvistavia tuotteita, esimerkiksi lakkaa.
Terveellinen ja riittävä syöminen ja vitamiinien saanti on myös tärkeää. Tupakointia kannattaa välttää. Jos on ongelmaa kynsien pureskelun kanssa sen ehkäisemiseksi on olemassa tuotteita, joiden teho perustuu tuotteiden pahaan makuun.
Lähteet;
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00253
Ihonhoito kauneudenhoitoalalla. Halsas-Lehto Anna-Liisa, Härkönen Anni, Raivio Taina, 2015. s. 84. Sanoma Pro Oy, Helsinki.
Jalkahoitotehtävä
jalkahoito asiakas:
Asiakkaalla oli psoriasis, melanooma ja suonikohjuja. Hänen isovarpaansa oli vähän irrallaan onnettomuuden vuoksi ja se oli muuttunut keltaisen väriseksi. Kynsinauhat olivat kuivat. Muut kynnet olivat normaalit paksuudeltaan,muodoltaan ja väriltään. Pikkuvarpaassa oli kovettumaa ja kantapäissä sarveistumaa. Jalkaterät olivat kuivat. Säärissä oli ihomuutoksia psoriasiksen takia. Poikittaiskaaret olivat laskeutuneet molemmissa jaloissa, pitkittäiskaaret olivat normaalit. Asiakkaan hoitotottumuksiin kuului jalkavoiteen käyttö viikoittain.
Hoitosuunnitelmaani kuului kovettuman poisto, kynsien ja kynsinauhojen hoitaminen sekä jalkaterien kosteutus. Kylvetin jalkoja noin 5 minuuttia. Otin kovettumaa pikkuvarpaasta veitsellä pois. Leikkasin kynnet ja viilasin ne. Siistin kynsinauhat kuivaporalla, koska sillä on mielestäni helpointa työskennellä, käytin timanttiterää (tulitikku). Puhdistin kynnenaluset puhdistusinstrumentilla. Viimeistelin ihon raspaamalla. Tein jalkahieronnan, koska asiakkaan suonikohjut eivät olleet kipeitä. Lisäsin lopuksi halkeamavoidetta kantapäähän, varpaiden päihin ja päkiälle.
Haastavinta hoidossa oli vaurioituneen kynnen alusen puhdistaminen, koska en ollut ennen hoitanut sellaista kynttä. Helppoa hoidossa oli hieronnan tekeminen ja poralla työskentely.
Opin uutta melanoomasta ja psoriasiksesta asiakkaan kertoman vuoksi.
Geelilakkaus
Geelilakkaus on tarkoitettu asiakkaille, jolla on normaalit kynnet ja joka haluaa 2-3 viikkoa kestävän värilakkauksen (mitä parempikuntoiset kynnet, sitä paremmin pysyy).
Geelilakkauksen poisto tapahtuu aina ammattilaisen luona. Jos geelilakkausta lähtee itse poistamaan kynneltä, on suuri riski, että oma kynsi vahingoittuu.
Indikaatiot: normaalit kynnet.
Kontraindikaatiot: vaurioituneet, huonokuntoiset kynnet.
Geelilakkauksen tekeminen aloitetaan desinfioimalla asiakkaan kädet ja työntelemällä kynsinauhat kevyesti appelsiinipuutikulla. Sitten karhennetaan hellävaraisesti kynnen pinta poistaen kiilto valkoisella plokkiviilalla.
Poistetaan kynneltä pölyt kuivalla kuitulapulla. Puhdistetaan kynsi Cleanser - puhdistusaineeseen kostutetulla kuitulapulla.
Sivellään erittäin ohut kerros 2in1 Bond & Seal - geeliä koko kynnen alueelle ja kärkiin. Kovetetaan 1 min/LED, 2min/UV-kovetin. Jos geelilakkaa menee kynsinauhoille, pyyhkäistään Cleaner pen - puhdistuskynällä.
Sen jälkeen voi laittaa kerroksen vahvuutta antavaa Recolution-geelilakkaa tyvestä kärkeen. Kovetetaan 1min/LED, 2min/UV-kovetin.
Ennen värigeelin kovettamista tarkistetaan, ettei väriä ole mennyt kynsinauhoille. Pyyhkäistään puhdistuskynällä.
Laitetaan toinen ohut kerros värigeeliä ja kovetetaan 1min/LED, 2min/UV-kovetin.
Levitetään ohut kerros 2in1 Bond & Seal-geeliä tyvestä kärkeen. Kovetetaan 1min/LED, 2min/UV-kovetin.
Pyyhitään kynnen pinta huolellisesti Super Shine Finish Cleaner - puhdistusaineeseen kostutetulla kuitulapulla.
Geelilakkauksen poistaminen aloitetaan desinfioimalla asiakkaan kädet. Karhennetaan geelin pinta kauttaaltaan viilalla. Kastetaan pyyhelappu läpimäräksi Loosener - poistoaineella ja laitetaan pyyhelappu tarkasti kynnen päälle.
Kääritään sormen päät folioon 10 minuutiksi ja jos mahdollista vahvistetaan vaikutusta lämmöllä (esim. laittamalla kädet UV-valoon).
Poistetaan pehmentynyt geeli kynneltä appelsiinipuutikun avulla.
Karhennetaan kynnen pinta hellävaraisesti viilalla. Muotoillaan kynnet tarvittaessa.
Jalan rakenteen tarkastelua - tehtävä
Jalkaterän kaarevuus voi olla hyvinkin vaihteleva, mutta normaalissa jalassa jalan sisempi ja ulompi pitkittäiskaari ja etummainen sekä takimmainen poikittaiskaari muodostavat yhdessä loivasti kaarevan jalkahovin.
Jalkaterän kaaria ja jalkahovia tukevat säären ja jalkaterän luut, nivelet, nivelsiteet, jänteet ja lihakset.
Etummainen poikittaiskaari on jalkapöydän luiden distaalipäässä. Takimmainen poikittaiskaari on vaajaluiden ja kuutioluiden kohdalla.
Ulompi pitkittäiskaari on kantapäästä pikkuvarpaaseen. Sisempi pitkittäiskaari on kantapäästä isovarpaaseen.
Jos pitkittäiskaari on korkea, jalkaholvi on suurentunut. Kun taas se on voimakkaasti laskeutunut, jalkaholvi häviää.
Jos poikittaiskaari on voimakkaasti laskeutunut, luiden asento on leventynyt ja jalassa on liikasarveistumia tai kovettumia ja jalkaholvi pienenee.
Kuvassa jalkani ääriviivat. Pitkittäiskaari näyttää normaalilta, mutta poikittaiskaari on hieman laskeutunut.
LCN- käsienhoitotuotteet
Hand & nail bath
Syväpuhdistava ja hoitava manikyyrikylpy käsille ja kynsille. Sisältää ihoa hoitavia ja kosteuttavia ainesosia, jotka pehmentävät kylvyn aikana ihoa. Kylvyn tarkoituksena on myös pehmittää kynsinauhat.
Massage oil honeydew melon
Käsille ja jaloille soveltuva hierontaöljy. Täyteläinen öljy imeytyy helposti ihoon ja sillä pystyy tekemään pitkän hieronnan. Sopii hyvin kuivalle ja karhealle iholle ja myös ihonhoitoon vartalovoiteen sijasta, mutta se ei täysin imeydy ihoon. Sisältää E-vitamiinia ja kehäkukkauutetta.
Hand cream
Kosteuttava käsivoide. Lisää kosteutta iholle ja tekee suojaavan kalvon. Sisältää glyseriiniä, pantenolia ja vehnänalkioöljyä, jotka ehkäisevät ihon kuivumista ja pitävät kädet pehmeinä. Sopii kaikille ihotyypeille päivittäiseen käyttöön. Soveltuu myös hierontaan, mutta imeytyy nopeasti.
Cuticle softener - kynsinauhavesi
Kynsinauhavesi pehmentää kynsinauhoja, ja helpottaa siten ylimääräisen ja kynnen pintaan kiinnittyneen kynsinauhan irrottamista. Ei sisällä emäksisiä ainesosia eikä sitä tarvitse huuhdella pois käytön jälkeen.
Nail cream
Ravitseva voide kynsinauhoille ja kynsille. Sopii erittäin hyvin pehmeille ja liuskottuville kynsille sekä paksuuntuneille kynsinauhoille. Vahvistaa kynsialustaa ja edistää kynsien kasvua. Estää kynsinauhojen kuivumista ja halkeilua. Sisältää A- ja E- vitamiineja ja sinkkioksidia. Vaatii säännöllistä käyttöä, jos haluaa vahvistaa kynttä. Säännöllisessä käytössä ei saa käyttää lakkaa.
Nail oil
Kosteuttava ja hoitava öljy kynsille. Edistää kynnen kasvua ja parantaa sen rakennetta. Tekee kynsinauhat pehmeiksi ja suojaa niitä repeämiltä. Sopii erityisesti kuiville ja koville kynsille. Sisältää manteliöljyä, proteiineja sekä A-,E- ja F-vitamiineja.
No More Ridges - aluslakka
Tasoittava aluslakka uurteiselle ja normaalille kynnelle. Se tasoittaa uurteet ja antaa hyvän tartuntapinnan värilakalle, joka on siten helppo levittää. Tekee kestävämmän lakkauksen.
Diamond Base - aluslakka
Kestävä ja kynsiä vahvistava aluslakka. Muodostaa kynnen pinnalle timanttihiukkasista koostuvan erittäin kestävän kalvon, joka tukee luonnollista kynttä. Hento vaaleanpunainen sävy tekee lakasta kauniin käytettäväksi sellaisenaan. Lakkaa voi myös käyttää kuuriluontoisesti kynnen vahvistamiseen.
Drop Dry
Tuoksua sisältävä kynsilakan pikakuivattaja. Drop Dry kuivattaa kynsilakan hetkessä. Sisältää E-vitamiinia ja Inca Inchi öljyä, jotka ravitsevat kynsinauhoja.
Hienoa!
VastaaPoista